| Pelatut |
| pvm |
ottelu |
tulos |
p.aika |
tyyppi ja paikka |
| 09.09 |
PaTe - OLS 92 keltainen |
0 - 0 |
0 - 0 |
sarjapeli Pattanen |
|
|
Peli päättyi maalittomaan
tasapeliin ja näinollen PaTen pojat voittivat sarjansa. ELI heistä tuli
Pohjois-Suomen Piirin mestareita!!! Otteluselostus: Kauden viimeistä peliä
lähdettiin pelaamaan kutkuttavista asetelmista, sillä pohjois-suomen
sarjan neljän ensimmäisen joukkueen sijoitukset ratkaistiin vasta tällä
viimeisellä kierroksella. Sarjan voittoon Patelle riitti tasapeli tai
voitto, joten ainoa järkevä tapa lähteä pelaamaan oli lähteä puolustamaan
tasapeliä. Näissä merkeissä myös pelattiin, eli Ols hallitsi ja Pate
puolusti hyvin. Kummallakin joukkueella oli omat maalipaikkansa, mutta
Paten taktiikka onnistui hyvin ja lopputuloksena 0-0 tasapeli ja Paten
C-91 pojille riemukas pohjoi-suomen mestaruus. Tämä oli hyvää jatkoa
viimevuoden alkusarjan voitolle ja muiden vuosien 4. sijoille
pohjois-suomen sarjassa. Kausi huipentui mestaruuteen, mutta kausi on
ollut muutenkin hyvä, josta esimerkkinä mm. kokkola cup:n finaaleista
putoaminen vasta 18 ammutun rangaistuspotkun jälkeen. Pelaajat ovat
kehittyneet myös yksilöinä hyvin ja tästä onkin hyvä jatkaa kohti tulevia
jalkapallokausia.
|
| 31.08 |
OsPa - PaTe |
0 - 2 |
0 - 1 |
sarjapeli Oulunsalon tekonurmi |
|
|
ottelusiirto
2.9.->31.8. Otteluselostus: Vaikka Pate hallitsi ensimmäistä
puoliaikaa, niin otteissa näkyi väsymys. Liikettä ei ollut tarpeeksi ja
pelin tempo ei ollut korkea. Ensimmäinen maali tuli Joonas Donskoin
kaukolaukauksesta Eetu Alamattilan ja Tony Inkasen hyvien syöttöjen
jälkeen. Ensimmäinen puoliaika Patelle siis 0-1. Toinen puoliaika
pelattiin samoissa merkeissä ja jakson puolivälissä Joonaksen
keskityksestä Santtu puski pallon hallitusti vastaan tulleen maalivahdin
yli tilanteeksi 0-2, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi. Maalit: 0-1
Joonas Donskoi (Eetu Alamattila, Tony Inkanen) 0-2 Santtu Salomäki
(Joonas, Miikka Salomäki)
|
| 26.08 |
Tervarit-j 91 pun. - PaTe |
1 - 3 |
1 - 3 |
sarjapeli Oulu,Pateniemi |
|
|
Otteluselostus: Ottelun
ensimmäinen jakso pelattiin suhteellisen tasaisissa merkeissä, kuitenkin
Paten hienoisessa hallinnassa. Ensimmäinen maali tuli Timo Pelkosen
antaman kulmapotkun mennessä vastustajan kautta etukulmasta maaliin. Pian
tervarit tasoitti vapaapotkun jälkitilanteesta kun maalivahti Lauri
Tuhkasen torjuman pallon pisti riparista sisään selä takaa tullut
vastustaja, Paten alimman pelaajan tilanteen uinahduksesta. 1-2 maali tuli
Miikka Salomäen vasemmalta antamasta vapaapotkusta ja 1-3 maali, kun
keskikentän syöttöpelin jälkeen Miikka ampui, maalivahti torjui eteen ja
Santtu kiersi maalivahdin ja viimeisteli 1-3. Toisella jaksolla Pate lähti
vain puolustamaan johtoasemaa, koska pojilla ollut monipuolisen urheilun
takia paljon harjoituksia ja paikat todella lujilla. Väsymys näkyikin
otteissa selvästi ja tervarit hallitsi toista jaksoa. Jälleen kerran
kuitenkin Paten puolustajat Toni Kivijärvi, Janne Kaikkonen, Tony Inkanen
ja Juho Sippala sekä mv Lauri Tuhkanen pelasivat huippupelin. Myös linkit
Eetu Alamattila ja Timo Pelkonen puolustivat hyvin, joten peli päätyi
Paten 1-3 voittoon. Maalit: 0-1 Timo Pelkonen kp. 1-2 Miikka Salomäki vp.
1-3 Santtu Salomäki (Miikka, Joonas Donskoi, Eetu
Alamattila)
|
| 17.08 |
PaTe - RoPS |
10 - 0 |
1-0 |
sarjapeli Pattanen |
|
|
Otteluselostus: Ensimmäistä
jaksoa Pate hallitsi selvästi, mutta sai aikaan vain yhden maalin. Peli
oli liian hidas tempoista ja vastustajan päädyssä tuli tilan puute.
Toisella jaksolla saatiin nopealla tahdilla maaleja ja peli vapautui.
Tulosta tuli tasaiseen tahtiin ja saatiin tehtyä tosi hienoja maaleja
hienojen kuvioiden ja syöttöpelin päätteeksi. Peli päätyi lopulta Paten
selvään voittoon 10-0. Maalit: 1-0 Santtu Salomäki (Jani Kärsämä, Timo
Pelkonen) 2-0 Santtu (Miikka Salomäki, Joonas Donskoi) 3-0 Miikka (Timo,
Jani) 4-0 Santtu (Joonas, Juho Sippala) 5-0 Timo (Santtu, Eetu Alamattila)
6-0 Jani (Santtu, Eetu) 7-0 Santtu (joonas, Miikka) 8-0 Timo (Joonas,
Eetu) 9-0 Santtu (Miikka, Eetu) 10-0 Santtu rp.
|
| 12.08 |
Ols 91 sininen - Pate |
0-3 |
0-2 |
sarjapeli Oulu, Pateniemi |
|
|
Otteluselostus: Ottelu alkoi
Paten selvällä hallinnalla ja erityisesti keskikentällä järjesteli peliä
hyvin ja dominoi Joonas Donskoi. Pian Pate siirtyikin 1-0 johtoon Miikka
Salomäen laukoessa rangaistusalueelta oikealta vasemman tolpan kautta
voimalla pallon maaliin. Paineen jatkuessa Santtu harhautteli kolma
pelaajaa rangaistusalueen rajalla ja viimeisen valelaukauksen jälkeen
ampui pallon voimalla maaliin. Tämän jälkeen peli tasoittui selvästi ja
toinen puoliaika pelattiin selvästi tasaisemmissa merkeissä. Paten 0-3
voiton viimeisteli Santtu Joonaksen ja Eetun syöttelyn ja hyvän läpisyötön
päätteeksi. Toisella jaksolla korostui taas Paten puolustajien ja
maalivahdin hyvä peli. Maalit: 0-1 Miikka Salomäki (Janne Kaikkonen, Tatu
Kiipeli) 0-2 Santtu Salomäki (Juho Sippala, Timo Pelkonen) 0-3 Santtu
(Joonas Donskoi, Eetu Alamattila)
|
| 05.08 |
MuhU - PaTe |
2 - 1 |
1 - 0 |
sarjapeli Muhos, yläasteen pallokenttä |
|
|
Ottelusiirto 27.5 --> 5.7
--> 5.8 --> 7.8 Otteluselostus: Ottelu alkoi Paten täydellisellä
hallinnalla ja vastustajalla oli vaikeuksia päästä omalta alueelta pois
ensimmäisen 20 minuutin aikana. Kun ei saatu maalia niin pojat
turhautuivat ja peli tasoittui. Tämän jälkeen Muhu siirtyi ensimmäisen
jakson yliajalla 1-0 johtoon. Turhautumista edesauttoi todella surkea
kenttä, jossa pallo pomppi epätasaisella alustalla minnesattuun ja kenttä
oli kooltaan todella pieni. Toinen jakso mentiin tasaisissa merkeissä,
kunnes Muhu siirtyi 2-0 johtoon kulmapotkun jälkeisestä puskusta, pallon
pompatessa puskusta maasta vasempaan yläkulmaan. Tämän jälkeen pojat
heräsivät vähän pelaamaan ja kavensivat ensin 2-1:een, jonka jälkeen
paikkoja oli vielä paljon, muttei saatu maalia, joten peli päättyi Muhulle
2-1. Maali 1-2 Santtu Salomäki (Juho Sippala, Janne
Kaikkonen)
|
| 22.07 |
KPV - PaTe |
6 - 5 |
|
turnaus Kokkola Cup |
|
|
|
| 22.07 |
BK-46 - PaTe |
2 - 0 |
|
turnaus Kokkola Cup |
|
|
Kokkola Cup 2006: Poikien hyvät
turnaukset saivat jatkoa kun kokkolassa ensin kaatui fc-jaro 2-1 ja sen
jälkeen GBK 1-0. Seuraavana päivänä aamupelissä hävittiin
englantilaisjoukkue Histon fc:lle 2-1 ja iltapäivällä ruotsalaisjoukkue BK
Örnen:lle, viimehetken kyseenalaisella vapaapotkumaalilla 1-0. Lauantaina
pojat pelasivat taas KPV:tä vastaan taas hyvän pelin, jossa panoksena
olivat finaalipelit. Varsinainen peliaika 0-0 ja rankkarikisa, joka
ratkesi vasta 18 laukaisijan jälkeen KPV:n eduksi, joka jatkoi siis
finaalipeleihin ja aina finaaliin asti. Ratkaisevan hävityn pelin jälkeen
ei enää riittänyt yritystä viimeiseen peliin BK-46:tta vastaan, joka
hävittiin 2-0. Loppusijoitus kuitenkin hyvä eli 7, kovassa
turnauksessa.
|
| 21.07 |
PaTe - Histon FC |
1 - 2 |
|
turnaus Kokkola, Sokoja |
|
|
Kokkola Cup
|
| 21.07 |
PaTe - BK Örnen, Ö:vik |
0 - 1 |
|
turnaus Kokkola, Handelsbanken 1 |
|
|
Kokkola Cup
|
| 20.07 |
FF Jaro - PaTe |
1 - 2 |
|
turnaus Kokkola, Sokoja |
|
|
Kokkola Cup
|
| 20.07 |
GBK - PaTe |
0 - 1 |
|
turnaus Kokkola, Ykspihlaja |
|
|
Kokkola Cup
|
| 13.07 |
FC Honka - PaTe |
2 - 0 |
|
turnaus Helsinki, Siltamäki 3 |
|
|
Helsinki cup 2006: Turnaus
reissu oli Paten C-91 poikien osalta kokonaisuutena taas onnistunut:
saatiin kovia opettavaisia pelejä pohjois-suomen sarjaa varten ja matka
oli kaikin puolin onnistunut reissu. Ensimmäinen peli Ukrainalaisia
vastaan vielä nukuttiin ja hävittiin selvästi, mutta seuraavat pelit
olivat tasaisia ja kaksi maalin tappiopeliä hävittiin joko omiin
tuhlattuihin rankkareihin tai pelin lopussa vastustajalle annettuun
rankkariin. Yksi peli voitettiin ansaitusti ja viimeisessä pelissä Honka
voitti ansaitusti 2-0, johon peliin Paten pojat voivat olla todella
tyytyväisiä, sillä Honka on ollut suomen kärkijoukkueita C-91 ikäluokassa
jo vuosia. B-finaaleihin olisi riittänyt tasaisten pelien kääntyminen
toisinpäin, mutta silti kokonaisuutena hyvä turnaus.
|
| 12.07 |
PaTe - TiPS |
1 - 0 |
|
turnaus Helsinki, Kontula 1 |
|
|
Helsinki Cup,
alkulohko Maalit: 1-0 Santtu Salomäki (Joonas Donskoi
vp.)
|
| 11.07 |
HPS/juventus - PaTe |
1 - 0 |
|
turnaus Helsinki, Käpylä 1 |
|
|
Helsinki Cup,
alkulohko
|
| 11.07 |
KoiPS - PaTe |
1 - 0 |
|
turnaus Helsinki, Tali 4 |
|
|
Helsinki Cup,
alkulohko
|
| 10.07 |
PaTe - Fortuna I-F |
0 - 6 |
|
turnaus Helsinki, Käpylä 1 |
|
|
Helsinki Cup,
alkulohko
|
| 20.06 |
ToTa juniorit - PaTe |
0 - 3 |
0 - 3 |
sarjapeli Ammattikoulun kenttä |
|
|
Pelaajien tekemä otteluselostus:
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kunnes Janne Kaikkonen syötti lähes
omasta päästä Santtu Salomäen yksin läpi ja Santtu potkaisi hienosti
tolpan kautta pallon häkkiin. Maalin jälkeen Pate hallitsi peliä ja iski
kohta jo 2-0 Jani Kärsämän maalilla, jonka Santtu syötti Jannen syötöstä.
Toisen maalin jälkeen peli kulki päästä päähän ja Paten välisyötöt
päättyivät usein paitsioon. Santtu hankki Patelle kulmapotkun ja sitä
antamaan meni Timo Pelkonen. Timo pisti kierteisen pallon, josta Joonas
Donskoi puski pallon hienosti maaliin. Toinen puoliaika oli aika
kävelemistä ja molempien joukkueiden väsymys näkyi. Toinen puoliaika
päättyi 0-0 ja koko peli siis Patelle 3-0. Joukkueessa debytoivat hyvin
oikean laitapakin tontilla Jaakko Lamberg sekä hyökkäyksessä Tatu Kiipeli.
Kevät kierroksen 4 peliä on nyt pelattu ja Pate jatkaa puhtaalla pelillä.
Tästä on hyvä jatkaa kohti Helsinki cupia ja uusia entistä kovempia
pelejä. Maalit: 0-1 Santtu Salomäki (Janne Kaikkonen, Miikka Salomäki) 0-2
Jani Kärsämä (Santtu, Janne) 0-3 Joonas Donskoi (Timo Pelkonen
kp.)
|
| 15.06 |
PaTe - Ols P91 Valkoinen |
6 - 0 |
4 - 0 |
sarjapeli Pattijoki, Pattanen |
|
|
Selostus: Pate sai otteluun
lentävän lähdön kun jo ensimmäisellä minuutilla se siirtyi 1-0 johtoon
Joonas Donskoin kaukolaukauksella. Tästä seurasi hyvän olon tunne ja peliä
pelailtiin seuraavat n.10 minuuttia, jonka jälkeen peli alkoi taas
kulkemaan ja alkoi tulla myös maaleja. Ottelun selvän hallinnan jälkeen
ensimmäinen puoliaika päättyi Patelle 4-0. Toinen puoliaika pelattiin
samoissa merkeissä, mutta maalipaikkoja tuhlailtiin selvästi enemmän.
Kaiken kaikkiaan hyvä esitys Paten pojilta jälleen kun ottelu päättyi
numeroin 6-0. Erityismaininnan ansaitsee hyvän pelin pelannut alakerta
eli: Maalivahti Lauri Tuhkanen, laitapakit Juho Sippala ja Toni Kivijärvi
sekä topparit Janne Kaikkonen ja Tony Inkanen. Maalit: 1-0 Joonas Donskoi
(Juho Sippala) 2-0 Santtu Salomäki (Jani Kärsämä,Eetu Alamattila) 3-0
Joonas (Timo Pelkonen kp.) 4-0 Santtu (Miikka Salomäki, Timo, Joonas) 5-0
Miikka (Timo) 6-0 Santtu (Timo kp.)
|
| 30.05 |
PaTe - OLS 92 Sininen |
2 - 1 |
1 - 1 |
sarjapeli Raahe, Pattanen |
|
|
Otteluselostus: Maalit 1-1
Joonas Donskoi rp. 2-1 Miikka Salomäki (Joonas vp.) Peli alkoi Paten
kannalta nihkeästi. Pelaajien liike oli heikkoa hurjasta ottelutahdista
johtuen ja vastustaja pääsikin hallitsemaan peliä. Pian kuitenkin ottelu
tasoittui ja puoliajalle päästiin 1-1 tasatilanteessa. 1-1 tasoitusmaalin
ampui Joonas Donskoi rangaistuspilkulta aivan ensimmäisen puoliajan
loppuminuuteilla. Toisella puoliajalla Paten pelaajien liike parani hieman
ja ottelua käytiinkin Paten hienoisessa hallinnassa. 2-1 maalin
viimeisteli Miikka Salomäki vapaapotkun jälkitilanteesta. Joukkue saa
peleistä nyt muutaman viikon tauon, jonka aikana saadaan toivottavasti
kaikki loukkaantuneet ja jalkavaivaiset pelikuntoon.
|
| 20.05 |
KaPa 92 - PaTe |
0 - 7 |
0-4 |
sarjapeli Kajaani |
|
|
Pelaajien tekemä otteluselostus:
Pate aloitti vahvasti kauden ensimmäisen otelunsa hyvällä liikkeellä ja
iski ottelun alkuminuuteilla 2 maalia. Paten maalit ja maalivahdin hyvät
torjunnat saivat Kapan turhautumaan ja nostivat Paten itseluottamusta.
Patella olisi ollut mahdollisuudet useaan maaliin, mutta ensimmäinen
puoliaika päättyi kuitenkin 4-0 johdossa. Toinen puoliaika alkoi
tasaisissa merkeissä, jonka jälkeen Pate käänsi ottelun jälleen
hallintaansa. Pate loi lukuisia maalipaikkoja, mutta ei saanut palloa
maaliin kuin kolme kertaa. Sami Keskitalo debytoi erinomaisesti Paten
paidassa laukomalla loppu minuuteilla pallon vastustamattomasti maalin
alakulmaan. Ottelu päättyikin Paten selvään voittoon 0-7. Maalit: 0-1
Santtu Salomäki (Miikka Salomäki, Juho Sippala) 0-2 Santtu (Jani Kärsämä)
0-3 Miikka (Joonas Donskoi, Timo Pelkonen) 0-4 Santtu (Joonas vp.) 0-5
Santtu (Joonas, Miikka) 0-6 Santtu (Joonas) 0-7 Sami Keskitalo (Janne
Kaikkonen, Tony Inkanen)
|
|